-- Ja miksi asia ei voisi niin olla? Onpa häntä kaikissa
seurannut ihmeteltävä onni, -- miksi siis ei sekin, että hän lapsena
otetaan köyhän mökkiläisen majasta ja lasketaan kuninkaan lapsen
kätkyeesen --

NIKOLAUS PIISPA. Samalla kuin koko kansa uskoo häntä kuninkaan
pojaksi --

SKULE JAARLI. Samalla kuin _hän itse_ sen uskoo, piispa, -- se on
suurin onni, se on väkevyyden vyö! (menee akkunalle.) Katsokaa, kuinka
kauniina hän istuu hevosen seljässä. Ei kukaan ole siinä hänen
vertaisensa. Hänen silmissään on hymy ja välke ikäänkuin auringon
paiste, hän katsoo vasten päivää niinkuin tietäisi olevansa luotu
käymään eteenpäin, yhä eteenpäin, (kääntyy piispaa kohti.) Minä olen
kuninkaan käsi, kentiesi kuninkaan pääkin; mutta hän on täysi kuningas.

NIKOLAUS PIISPA. Eikä kenties sittekään ole.

SKULE JAARLI. Niin, -- kenties ei sittekään.

NIKOLAUS PIISPA (panee kätensä hänen olkapäällensä). Jaarli, kuulkaa
minua --

SKULE JAARLI (katsoo yhä ulos). Tuossa istuu kuningatar. Hookon puhuu
hänelle lempeästi; hän punehtuu ja vaalenee ilosta. Hän otti hänet
puolisoksensa, koska oli viisasta valita maan mahtavimman miehen tytär.
Silloin ei hänen sydämmessään ollut ainoatakaan lämmintä ajatusta häntä
kohtaan -- mutta niitä tulee; Hookonilla on onni kaikessa. Hänen
vaimonsa on valaiseva hänen elämänsä -- (vaikenee ja lausuu
hämmästyen.) Mitä se tietää?

NIKOLAUS PIISPA. Mikä?

SKULE JAARLI. Dagfinn Bonde tunkeusi väkisin ympärillä seisovan joukon
läpi. Nyt hän ilmoittaa jotakin kuninkaalle.

NIKOLAUS PIISPA (katsoo ulos jaarlin takaa). Hookon näyttää vihastuvan;
-- eikös niin? Hän puristaa nyrkkiänsä --

SKULE JAARLI. Hän katsoo tänne ylös, -- mitä se merkinnee? (aikoo
mennä.)

NIKOLAUS PIISPA. Jaarli, kuulkaa minua, -- yksi keino löytynee
varmuuden saamiseen Hookonin oikeudesta.

SKULE JAARLI. Yksi keino, sanotte?

NIKOLAUS PIISPA. Trond pappi on ennen kuolemaansa kirjoittanut kirjeen
elämästänsä ja sakramenttein nauttimisella vakuuttanut todeksi sen
kirjoittamansa.

SKULE JAARLI. Ja se kirje, -- Jumalan armon kautta, -- missä se on?

NIKOLAUS PIISPA. Tietäkää siis, että -- (katsoo ovelle). Hys, kuningas
tulee!

SKULE JAARLI. Kirje, piispa, -- kirje!

NIKOLAUS PIISPA. Tuossa on kuningas.

(Hookon astuu sisään seurueensa ja usean vieraan seuraamana.
Kohta sen jälkeen tulee Margareta; hän on tuskallisen levotoin
ja tahtoo rientää kuninkaan luo, mutta häntä estää Ragnhild
rouva, joka useamman naisen kanssa on häntä seurannut. Sigrid
on vähän erillään perässäpäin. Jaarlin miehet näyttävät
levottomilta ja kokoontuvat yhteen oikealle kädelle, jossa
Skule seisoo, vaikka hiukan taempana.)

HOOKON (sisällisesti suuresti liikutettuna). Skule jaarli, kuka on
kuningas tässä maassa?

SKULE JAARLI. Kukako on kuningas?

HOOKON. Niin minä kysyin. Minulla on kuninkaan nimi, mutta kellä on
kuninkaan valta?

SKULE JAARLI. Kuninkaan vallan pitää oleman siellä, missä kuninkaan
oikeus on.

HOOKON. Niin sen pitäisi oleman; mutta onko se niin?

SKULE JAARLI. Haastatteko minua tässä oikeuteen?

HOOKON. Haastan; sillä se oikeus on minulla, joka miestä kohtaan
valtakunnassa.

SKULE JAARLI. Minä luulen voivani töistäni vastata.

HOOKON. Hyvä meidän kaikkein, jos niin on laita (astuu askeleen ylemmä
kuninkaan-istuimen luokse ja nojaa siihen.) Tässä seison teidän
kuninkaananne ja kysyn: tiedättekö että Jon jaarli Orknööläinen on
noussut kapinaan minua vastaan?

SKULE JAARLI. Tiedän.

HOOKON. Että hän kieltää minulta veron?

SKULE JAARLI. Tiedän.

HOOKON. Ja onko se totta, herra jaarli, että tänään olette lähettänyt
kirjeen hänelle?

SKULE JAARLI. Kuka sen sanoo?

IIVARI BODDE. Minä sen sanon.

DAGFINN BONDE. Jostein Tamb ei uskaltanut kieltäytä sitä ottamasta, kun
siinä oli kuninkaan sinetti.

HOOKON. Te kirjoitatte kuninkaan vihamiehille ja käytätte kuninkaan
sinettiä, ilman kuninkaan tietämättä mitä kirjoitatte!

SKULE JAARLI. Niin olen tehnyt monta vuotta teidän suostumuksellanne.

HOOKON. Niin, siihen aikaan, jolloin olitte minun holhojani.

SKULE JAARLI. Ei teille koskaan ole siitä vahinkoa tullut. Jon jaarli
kirjoitti minulle ja pyysi minun välitystäni; hän tarjosi sovintoa,
mutta kuninkaalle kunnottomilla ehdoilla. Vermelannin retki on
raskaasti painanut mieltänne; jos itse olisitte saanut asiata ajaa,
niin olisi Jon jaarli päässyt liian helpolla, -- minä voin selvittää
asian paremmin.

HOOKON. Me haluaisimme mieluisimmin selvittää asian itse. -- Ja mitä
olette vastannut?

SKULE JAARLI. Lukekaa kirjeeni.

HOOKON. Antakaa tänne!

SKULE JAARLI. Minä luulin sen teillä olevan?

DAGFINN BONDE. Paremminkin asian laidan tiedätte. Gregorius
Juhonpojalla oli nopsemmat jalat; kun tulimme laivalle, oli kirje
poissa.

SKULE JAARLI (kääntyy Gregorius Juhonpoikaan). Herra läänitysmies,
antakaa kuninkaalle kirje.

GREGORIUS JUHONPOIKA (lähestyy levottomana). Kuulkaa minua --!

SKULE JAARLI. Mitä nyt.

GREGORIUS JUHONPOIKA (alentaen ääntänsä). Muistattehan, että kirjeessä
oli teräviä sanoja kuninkaasta.

SKULE JAARLI. Niistä kyllä osaan vastata. Kirje!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Se ei ole minulla.

SKULE JAARLI. Se ei ole teillä!

GREGORIUS JUHONPOIKA. Dagfinn Bonde seurasi kantapäillämme. Minä otin
kirjeen Jostein Tambilta, sidoin siihen kiven --

SKULE JAARLI. No?

GREGORIUS JUHONPOIKA. Se on vuonon pohjassa.

SKULE JAARLI, Pahasti, -- pahasti siinä menettelitte.

HOOKON. Minä odotan kirjettä herra jaarli!

SKULE JAARLI. Minä en voi tuoda sitä esiin.

HOOKON. Te ette voi?

SKULE JAARLI (lähestyy pari askelta kuningasta). Minä olen liian ylpeä
turvatakseni selityksiin, joita te ja teidän miehenne voisitte sanoa
verukkeiksi --

HOOKON (hillitsee kiihtyvää vihaansa). Entä sitten?

SKULE JAARLI. Sanalla sanottu; -- minä en tuo sitä esille; -- minä en
tahdo tuoda sitä esille!

HOOKON. Te siis kohtaatte minua uhalla!

SKULE JAARLI. Joll'ei toisin voi olla, -- no niin, minä kohtaan teitä
uhalla.

IIVARI BODDE (lujasti). Nyt herra kuningas, nyt luullakseni ovat kaikki
todistukset tarpeettomia!

DAGFINN BONDE. Niin, nyt, arvatakseni, tunnemme jaarlin mielen.

HOOKON (kylmästi jaarlille). Suvaitsetteko antaa kuninkaansinetin
Iivari Boddelle.

MARGARETA (rientää kädet ristissä lavaa kohti, jolla kuningas seisoo).
Hookon, ole minulle lempeä ja armollinen isäntä!

HOOKON (osottaa hänelle käskevästi kädellään; hän peittää kasvonsa
huntuunsa ja palaa toiselle puolelle äitinsä luokse).

SKULE JAARLI (Iivari Boddelle). Tässä on kuninkaan sinetti.

IIVARI BODDE. Tämä siis oli oleva pitojen viimeinen ilta. Se loppui
kuninkaalle raskaasen suruun; mutta se oli kerran tuleva, ja minun
mielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen iloita, että se tuli.

SKULE JAARLI. Ja minun mielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen
syvästi närkästyä siitä, että pappi tuolla tavoin saa tuukeutua meidän
Birkebeinien väliin; -- niin, minä sanon Birkebeinien, sillä minä olen
Birkebeini niin hyvin kuin kuningas ja hänen miehensä. Minä olen samaa
sukua, Sverren sukua, kuninkaan sukua, -- mutta te, pappi, olette
rakentanut epäluulon-kehän kuninkaan ympärille ja sulkenut minut
ulkopuolelle; sitä te olette jo monta vuotta puuhannut.

POOL FLIDA (kiivastuneena ympärillä seisoville). Jaarlin miehet!
Tuleeko meidän tuommoista kärsiä?

GREGORIUS JUHONPOIKA (astuu esiin). Ei koskaan, me emme enää voi emmekä
me tahdo kauvemmin tätä kärsiä. Tässä täytyy tulla ääneen sanotuksi, --
ett'ei kukaan jaarlin miehistä voi kuningasta palvella täydellä
luottamuksella ja rakkaudella, niin kauvan kuin Iivari Bodde käy
kuninkaan hovissa edestakaisin sytytellen vihaa ja epäluuloa meitä
kohtaan.

POOL FLIDA. Pappi! Minä julistan sinut maanheitoksi sekä hengen että
jäsenien puolesta, missä minä sinut tavannenkin vapaalla manterella,
laivalla, taikka pyhittämättömässä huoneessa!

USEA JAARLIN MIES. Minä samoin! Minä samoin! Sinä olet lainhylky meidän
edessämme!

IIVARI BODDE. Jumala varjelkoon minua olemasta kuninkaan ja niin monen
mahtavan päällikön välillä. -- Hookon, minun korkea herrani, omatuntoni
minulle vakuuttaa, että olen teitä uskollisesti palvellut. Jaarlia
vastaan olen teitä varjellut, se on totta; mutta jos minä jonkun ajan
olen väärin menetellyt häntä kohtaan, niin suokoon Jumala minulle
anteeksi. Nyt ei minulla enää ole mitään tehtävää kuninkaan kartanossa;
tässä on sinettinne; ottakaa se omiin käsiinne; jo kauvan aikaa olisi
sen pitänyt siellä oleman.

HOOKON (joka on astunut alas lavalta). Te jäätte!

IIVARI BODDE. Minä en voi. Omatuntoni minua vaivaisi ja kalvaisi yöt
päivät, jos minä jäisin. Suurempaa onnettomuutta ei kukaan voi matkaan
saattaa tähän aikaan, kuin se joka asettautuu kuninkaan ja jaarlin
väliin.

HOOKON. Iivari Bodde, minä käsken sinua jäämään!

IIVARI BODDE. Jos pyhä Olavi kuningas nousisi hopea-arkustaan ja
käskisi minua jäämään, niin täytyisi minun kuitenkin nyt mennä (laskee
sinetin kuninkaan käteen.) Hyvästi, jalo herrani! Jumala edistäköön ja
siunatkoon kaikkia teidän toimianne!

(Menee joukon keskitse ulos oikealle.)

HOOKON (synkkänä, jaarlille ja hänen miehillensä). Siinä kadotin
uskollisen ystävän teidän tähtenne; suuren korvauksen saatte tarjota,
jos tahdotte tappion maksaa.

SKULE JAARLI. Minä tarjoon itseni ja kaikki mieheni.

HOOKON. Melkeinpä pelkään, että enemmän tarvitaan. Minä tarvitsen nyt
ympärilläni kaikki ne, joihin voin ehdottomasti luottaa. Dagfinn Bonde,
toimita kohta sanansaattaja pohjoiseen, Hoologolantiin; Vegard Væradal
on kutsuttava takaisin tänne.

DAGFINN BONDE (joka on seisonut vähän taempana ja puhutellut erästä
matkustajan-puvussa olevata miestä, joka on astunut sisään saliin,
lähestyy ja lausuu kauhistuneena). Vegard ei voi tulla, herra.

HOOKON. Mistä sen tiedät?

DAGFINN BONDE. Juuri nyt saapui tänne sanoma hänestä.

HOOKON. Mitä se ilmoittaa?

DAGFINN BONDE. Vegard Væradal on surmattu.

USEAT ÄÄNET. Surmattu!

HOOKON. Kuka hänen surmasi?

DAGFINN BONDE. Antero Skjaldarband, jaarlin ystävä.

(Lyhyt äänettömyys; miehet kuiskaavat levottomasti keskenänsä.)

HOOKON. Missä on sanansaattaja?

DAGFINN BONDE (tuo miehen esiin).